Kevättalven tuuli, pyörii parkkiksella. Onpa ollut outo maaliskuu. Aika ryömii kuviosta toiseen baarin tapetilla, Tuo psykedeelisyys sotkee mun pään. Maailma on ymmällään, meren yllä kadonneista. On tapahtunut jotain, mitä ei voi ymmärtää. Aikaloukku noilla stratosfäärin ulapoilla. Madonreikä. Nuoret sotilaat, laitamilla Bagdadin. Kuin uhrilampaat karsinoissaan. Kuin aavistellen rituaalinen jo alkaneen. Ne puhdistelee aseitaan, baarin tv: n hämärissä. Kohtaloonsa tyytyneet, Rohkeat miehet. Joille toivois jotain paljon parempaa. Niitä varmaan pelottaa, Olemisen kiikkeryys. Miehisyyden pakkopaidan remmit. Ja ne laulaa: "Glory hallelujaa" Torniosta Pelloon, sujuu ongelmitta. Pellon jälkeen lumisade äityy sakeaksi. Mä leijun vitivalkoisessa tyhjyydessä. Kuin kosmonautti muistoineni. Viinijärven heinäkuu, Tuulen helinöitä. Hetki jolloin pikku jätkä tajuu, Että tää on kaikki tässä. Tää on itsestä kiinni. Elämä ja maailmankaikkeus ja kaikki. Ja sen eteen aukeaa jääkylmä taivas, Sen huimaavat syvyydet etäisyydet päihdyttävät. Jota ei voi ymmärtää, yrittää voi. Ja mä laulan: "Glory hallelujaa" Lumisateen loputtua, Ei ole enää mitään. Erämaita vain ja ajatuksen selkeyttä. Ja tuuli piirtää tienpintaan haurastuvan jään. Kevättalven hämärään. Maailma on ymmällään, meren yllä kadonneista. Näillä mailla tapahtuneen melkein ymmärtää. Madonreikä näillä syrjäisillä maanteillä. Tuntuu jopa loogiselta. Ja mä laulan: "Glory hallelujaa" Voi kun uskois jumalaan. "Glory hallelujaa"