Mä näin unen maailmasta ilman sua,
Pihamaalla istui koira lokakuun.
Aivan liikkumatta silmät porttiin naulittuina niin
Kuin odottaen jonkun kohta saapuvan.
Mä vain kannoin kesän ulkovarastoon,
Annoin tuulen viedä lehdet pudonneet.
Lehdet lehmuksen se jätti lammen pintaan
Pinttyneet, kuin rippeet vanhan tilkkutäkin.
Mä näin unen liian todentuntuisen
Ja heräsin sun vierees aamun hämärään.
Ja sä kysyit kuinka voin, kysyit vaikka tiedätkin
Vointini aina mua premmin.
Maailma ilman sua ois pitkä lokakuu.
Syksyn himmentämä taivas yllä sänkipeltojen,
Joiden ulapoita harmaahaikaroiden siivet viistäis kevein hipaisuin.
Maailmassa ilman sua.
Jos mä kuvittelen maailman ilman sua,
Se on aina ihan yhtä hankalaa.
Mä näen aina miehen saman
Pihaa talveen valmistavan,
Joka elää kovin vähän kerrallaan.
Maailma ilman sua ois pitkä lokakuu.
Syksyn himmentämä taivas yllä sänkipeltojen,
Joiden ulapoita harmaahaikaroiden siivet viistäis kevein hipaisuin.
Maailmassa ilman sua.
Ja tuulisin öin talon portailla istuis muuan näkymätön mies.
Muuan vaaraton aamu, kirjanoppinut kyllä,
Joka puhuis kuutta kieltä
Puhumatta oikeastaan sanaakaan elämästä.
Maailma ilman sua ois pitkä lokakuu.
Syksyn himmentämä taivas yllä sänkipeltojen,
Joiden ulapoita harmaahaikaroiden siivet viistäis kevein hipaisuin.
Maailmassa ilman sua.