Sanoi ankara Ajatar, Kuului ääni kuolon yöstä, Puun alta, petäjän alta, Korven louhien lomasta Elon huoli huomisesta, Mana mennyttä manaapi. Tuo oli Kouta, kolkko miesi, Tunsi kaikki tietävänsä, Astui rotkohon Rutimon, Kulki kuolon porraspuita Niinkuin pitkän pilven lonka, Niinkuin jäisen kosken kopru; Ei hän taakse katsahtanut, Katsoi kohden Kalman usta Ei hän kilvan kiirehtänyt, Astui askel askeleelta, Kun oli tuima Tuonen kulku, Elo kuoloa kovempi. Sanoi ankara Ajatar, Kuului ääni kuolon yöstä, Puun alta, petäjän alta, Korven louhien lomasta Ei hän kilvan kiirehtänyt, Astui askel askeleelta, Kun oli tuima Tuonen kulku, Elo kuoloa kovempi