Valo ei oo suora viiva Se aina jostain luokses kiertää Mutkitellen ehkä Mutta se määränpäänsä tietää On sillä muuttuvainen muoto Se aina jostain hiipii salaa Ja paikassakin pimeimmässä Sen lanka aina palaa Se pienimmänkin raon löytää Halki valtamerten vaeltaa Ei aina saavu sieltä suunnalta Mihin oma sydän kurkottaa Suru ei oo suora viiva Se on aalto joka palaa Se mukanansa tuntuu vievän Mut sen kestää Jos on joku joka halaa Kuka täällä pärjäis yksin? Yksin vuoria vois siirtää? Varjokin on olemassa vain Jotta se valon vois näkyväksi piirtää Jotain aina syntyy Kun jotain katoaa Sitä on vain vaikee nähdä Jos suunnan kadottaa Mut minä olen tässä Ja heiveröisin hartioineni Pidän sinut lämpimässä Ei mikään voima vie mua luotasi