Minä laitoin runon kuoreen ja vein sen laatikkoon.
Sydämeeni tunteen tuoreen vihdoin viimein saanut oon!
Siinä runossa on nainen, haavenainen, tietenkin.
Tule vastaan, tule vastaan!
Sua pitkään odotin.
Niinkö sattui,
Että posti joka kulkee, väitetään,homman hoisi heikohkosti.
En susta kuullut pätkääkään.
Minä koetin kännykällä: tekstiviestin lähetin...
Tule vastaa, tule vastaan, saavun kiivain askelin!
Aavelaivat kolonnoina pääni yössä purjehtii.
Sielu vielä raunioina itsestänsä pitää kii!
Ja turistit on tohkeissaan, ne vaanii takaapäin.
Tule vastaan, tule vastaan!
Olet aina mielessäin...
Vittumaisen kaunis nainen!
Fiksu kerta kaikkiaan.
Nainen leinolalainen, varma tuntemuksistaan.
Missä lienetkään, en tiedä, enkä osaa selittää.
Tule vastaan, tule vastaan, alkaa olla hämärää.
Melu tiedustelukoneen tämän maaston kartoittaa.
Vaikka repeen touhuun moneen, puoltakaan en aikaan saa.
Ja ambulanssin ääni aina korvissani soi.
Tule vastaan, tule vastaan!
Kenraalit kun karkeloi.
Kävi niin tai näin, se riittää.
Minä tahdon rakastaa.
Saatan yhden toiseen liittää, mutten puolta maailmaa.
Ehkä soitat.
Ehkä meinaat.
Ehkä niin - jos muistat mua.
Tule vastaan.
Tule vastaan.
Tahdon lähemmäksi sua.
Haaskalintuparvi tuossa koko taivaan pimentää.
Tässä ahdistuksen suossa usein pelkään elämää.
Ja pirstaleinen leimasin pääni luita moukaroi.
Tule vastaan.
Tule vastaan, tule nyt kun vielä voi.
Onko hulluudella määrää?
Kuinka hulluus mitataan?
Onko oikeaa tai väärää?
Onko tietä maailmalla?
Sua kaipaan taikka tarvitsen, jos nyt näin se muotoillaan...
Tule vastaan.
Tule vastaan.
Kellot lyö jo torneissaan...