(Säv. & san. Juha Vainio)
Autolautalla hyttini venttiilistä
Mä katselen iltaan ja muistelen vaan,
Kuinka Heiskasen kanssa Helsingistä
Me tulimme Tukholmaan.
Silloin Heiskasen kanssa kun heiluttiin,
Oltiin kunnossa riskissä.
Päästiin hommiinkin härrojen hotelliin,
Lensi lautaset tiskissä.
Nyt oon yksinäin lähtenyt risteilemään.
Laiva rannassa on, mutta hyttiini jään.
Gamla Stanin ja Skansenin tästäkin nään.
Mikä kiire ois minnekään.
Tosi kaukana härmästä seikkailemme,
Niin Tukholman yössä me tunsimme sen.
Itse olimme pussihousuinemme
Myös ihme kait itäinen.
Silloin Heiskasen kanssa kun heiluttiin,
Kujat kaikuivat jatsia.
Eikä menty me yhteenkään kortteeriin
Ilman nyrkkeilymatsia.
Nyt oon yksinäin lähtenyt risteilemään.
Tuohan tuttu on ennestään.
Lienet valojen takana jossain tuolla
Sä Heiskanen muistojas hehkuttaen.
Sillä eiväthän koskaan muistot kuolla
Voi sellaisen nuoruuden.
Hei-jaa, Heiskanen silloin kun heiluttiin,
Oli meininki melkoista.
Sinä jäit, minä lähdin kun vierastin niin
Kieltä vaikea selkoista.
Vuotten jälkeen oon lähtenyt risteilemään.
Katson valoja taas, niiden liikkuvan nään.
Lautta lähtee siis takaisin, hyttiini jään.
Mikä minuun lie mennytkään.
Vain sä Heiskanen, vain sinä risteilystäin,
Yksin ymmärrät syyn miksi hyttiini jäin.
Sillä sieltä kun katselin kulmille päin,
Vielä jäntevät hahmomme näin.
Sinä ymmärrät ystäväin.