Saappaiden pohjiin hiekanjyvät painautuu Aurinko nousee, vaikka kuolee kaikki muu Vain mustan salaisuuden Taas yhden aamun uuden Ne Clandestino omistaa Aikoinaan silmät nuo on tulta leiskuneet Rakkauteen uponneet ja siinä kylpeneet Nyt miehen yksinäisen Kohtalon kerjäläisen Zipon kansi heijastaa On Clandestino Tuomittu kulkemaan Hän lailla tuulen, vailla määränpäätä vaeltaa Vain Clandestino Menneisyys kahleenaan Kuuntelee kuinka vanha pähkinäpuu huokaa Hän kaipauksensa kaarnan reunaan kirjoittaa Tuon viestin lapselleen villivirtaan pudottaa Niinkuin ei kukaan häntä Ei hänen viestejänsä Löydä kai kukaan milloinkaan On Clandestino Tuomittu kulkemaan Hän lailla tuulen, vailla määränpäätä vaeltaa Vain Clandestino Menneisyys kahleenaan Kuuntelee kuinka vanha pähkinäpuu huokaa Kun päivä painanut on peiton harteilleen Hän luona öljylampun yötä kuuntelee Kaukaisten merten kuohut On haastajikseen luodut Huuhtoen rantaan eilisen Varjojen alla valvoo sydän kulkurin Yön veitsi vangiksensa kaappaa karkurin Se arvet auki viiltää Sen hetken kyynel kiiltää Kun loistaa lyhty viimeinen On Clandestino Tuomittu kulkemaan Hän lailla tuulen, vailla määränpäätä vaeltaa Vain Clandestino Menneisyys kahleenaan Kuuntelee kuinka vanha pähkinäpuu huokaa Clandestino Vankina vaeltaa Jokainen portti hänen perässänsä suljetaan Kun Clandestino Taas takkinsa napittaa Sen alla sydän hiljaa kyyneleitä vuotaa