Kipuni on ainut, joka ruhoani halaa
Viillot kuin vahingossa ihoani maalaa
Niin hento on se raja, mikä hengen määrittää
Palaako halu elämän, jos henkiin jään?
Tirisevän ihon alla nautinnosta kyden
Lohtua turhaan etsin, kivusta hajoan
On tullut aika tyhjyyden, aika päätöksen
Metsän luokse haluan, pois katoan
Huuto on vaiennut, suu täynnä multaa
Raajat jäykät kouristuneet, mätänevät haavat nuolen
Sammal juurtuu ihon läpi, madot korvan kovertaa
Sormet mustat hyytyneet ja lopulta olen maa
Kai luontoäiti minut luokseen ottaa?
Lehtometsän hellään huomaan maadun
♪
Ei kukaan oota talossa, josta valo hiipui
Lasten majan eteen, romahdan
Tumman tammen alle päädyn makaamaan
Irvokas on varjo, kuoleman
♪
Huuto on vaiennut, suu täynnä multaa
Raajat jäykät kouristuneet, mätänevät haavat nuolen
Sammal juurtuu ihon läpi, madot korvan kovertaa
Sormet mustat hyytyneet ja lopulta olen maa
Huuto on vaiennut, suu täynnä multaa
Raajat jäykät kouristuneet, mätänevät haavat nuolen
Sammal juurtuu ihon läpi, madot korvan kovertaa
Sormet mustat hyytyneet ja lopulta olen maa
Kai luontoäiti minut luokseen ottaa?
Lehtometsän hellään huomaan maadun