Lumi on peittänyt miehen jäljet Ei ole pystynyt taaskaan talosta poistumaan Pihaa kolaamaan Elämä hiipunu pieneksi tänne Kun ei sitä onnea koskaan sitten tullutkaan Ei ollenkaan Hän sekoittaa päätänsä viinalla jälleen Ettei näkisi ulos, ei sisään omaa murhettaan Epätoivoaan Silti se vyöryy mustana päälle Ja masennus valtaa miehen mielen uudestaan Ja uudestaan Ei tämä ikänsä vaiennut ujohko mies Oo kovin taitava saatille kysymään Ei tämä kaikkensa antanut silti usein pettynyt Selvänä pysymään Ei tämä itsetunnon rippeetkin kadottanut mies Oo koskaan aitoa onnea nähnytkään Hänet on tupaansa yksinään tuomittu elämään Hänet on tuomittu elämään Tuomittu elämään Tuomittu elämään Tuomittu elämään Siinä hän itkee elämälleen Kiroaa että on joutunut tenne pohjolaan Yksin olemaan Työllä on saanut hän käsiinsä jäljet Mutta rakkautta koskaan ei oppinut vastaanottamaan Ei antamaan Hän on kolunnut palstat ja tanssiaiset Ja huomannut kuinka ovat kaikki naiset Häntä vältelleet Juntiksi haukkuneet Ja ulosantinsa vaillinaisen On paikannut nyrkeillä tilanteesta päästäkseen Kaikille näyttääkseen Ei tämä ikänsä vaiennut ujohko mies Oo kovin taitava saatille kysymään Ei tämä kaikkensa antanut silti usein pettynyt Selvänä pysymään Ei tämä itsetunnon rippeetkin kadottanut mies Oo koskaan aitoa onnea nähnytkään Hänet on tupaansa yksinään tuomittu elämään Hänet on tuomittu elämään Ei tämä ikänsä vaiennut ujohko mies Oo kovin taitava saatille kysymään Ei tämä kaikkensa antanut silti usein pettynyt Selvänä pysymään Ei tämä itsetunnon rippeetkin kadottanut mies Oo koskaan aitoa onnea nähnytkään Hänet on tupaansa yksinään tuomittu elämään Hänet on tuomittu elämään Ei tämä ikänsä vaiennut ujohko mies Oo kovin taitava saatille kysymään Ei tämä kaikkensa antanut silti usein pettynyt Selvänä pysymään Ei tämä itsetunnon rippeetkin kadottanut mies Oo koskaan aitoa onnea nähnytkään Hänet on tupaansa yksinään tuomittu elämään Hänet on tuomittu elämään Tuomittu elämään Tuomittu elämään Tuomittu elämään