Kerran mulle sanottiin, Voit olla mitä vaan Kun oikein uskot niin Tähän uskoin tietenkin Vähän vaan tiesinkin Pää pilvissä varjosi Käteni ojensin, taivaisiin kurkotin Kaikkee lisää vaan halusin Tärkeimmän unohdin Mikä kaikkein eniten merkitsee Mikä arvon ansaitsee Sitä en näe edessäin Vaan sokeana heittää kaiken taas Kun elämän polku mua kuljettaa Voi luulla Ettei tarvii kättä auttavaa Kaikki sujuu niinkuin ennenkin Ei tarvii huutaa On silti joskus Yksin raskas taivaltaa Jyrkkä ylämäki miehen lannistaa Silloin toivoo että poltetut sillat korjataan Itselleensä uskottelee Kaikki hyvin on Ja että hyvin menee Ei paljon taakseensa vilkuile Kaiken näyttelee Hyvin taakse piiloutuu Kuoren alla turtuu Että tukehtuu Henki salpautuu Silti toivoo että pelastuu Hopeista pilven reunaa tavoittelee Sitä haikailee On tuntoo hopean harhaa vain Se himmenee kun kaikki viedään taas Kun elämän polku mua kuljettaa Voi luulla Ettei tarvii kättä auttavaa Kaikki sujuu niinkuin ennenkin Ei tarvii huutaa On silti joskus Yksin raskas taivaltaa Jyrkkä ylämäki miehen lannistaa Silloin toivoo että poltetut sillat korjataan Kun elämän polku mua kuljettaa Voi luulla Ettei tarvii kättä auttavaa Kaikki sujuu niinkuin ennenkin Ei tarvii huutaa On silti joskus Yksin raskas taivaltaa Jyrkkä ylämäki miehen lannistaa Silloin toivoo että poltetut sillat korjataan